Se oli joulupäivänä 1971, kun Berliiniä siunattiin vessaksi nimitetyllä kapakalla ”Klo III“ (Klo tarkoittaa suomeksi vessaa). Kumpikin aikaisempi vessa, jotka alunperin sijaitsivat Hauptstraßella ja Nestorstraßella, on suljettu jo aikoja sitten. Ainoastaan tämä kolmas mukavuuslaitos on jäänyt henkiin ja on saattanut tehdä yhteen jos toiseenkin Berliinin kävijään lähtemättömämmän vaikutuksen kuin Charlottenburg-linna tai Museumsinsel konsanaan.
Tämä kapakka, jota voi yksinkertaisimmin kuvata kummitusjunan ja omituisten otusten kerhon sekoituksena, on turistien suosiossa, mutta toki myös kovin monen berliiniläisenkin, jotka pitävät „Klota“ kantakapakkanaan.
Eikä mikään ihme, onhan „Klo“ jo 41 vuotta vanha, puoli ihmisen ikää.
Sisääntulo pikkulaan on tuskainen. Heti portsarin ohi päästyään vieras saa vesisuihkun päällensä ja lattiasta puhaltava kuuma ilma nostaa hameet epäsäädyllisiin korkeuksiin. Heti oikealla on terraarioita, joissa kaiken maailman inhottavat elukat vaanivat ja aiheuttavat kirkumiskohtauksia: lintuhämähäkki, leguaani, kuristajaboa.
Huonoksi lopuksi vetää –sentään epäaito – itsensäpaljastaja takkinsa auki ja työntää pystyssä sojottavan muovijutskansa käytävään. Ja sisällä meno vain jatkuu. Pöydät nousevat ylös, baarijakkarat kaatuilevat, nuket lyövät katosta vasaralla vierailijaa päähän…   Pauhaava infernaalinen melu saisi tippukivetkin putoamaan alas, salamat lyövät paikan läpi ja kaiuttimissa joku oksentaa aivonsa pihalle. Omistajalle tuleekin yleensä parhaat ideat mieleen erikoiselle ”mukavuuslaitokselleen” juuri ollessaan (oikeassa) vessassa. „Meillä oli vessassa ennen pieni parvi, säilytimme siellä kaikkea mahdollista.“